Jokainen lapsi on sylin arvoinen

Panel 1


Luovuus, joustavuus, neuvotteleminen ja yhteistyön tekeminen ovat osa Sylin arkea. Miksipä ei –ajatus parantaa yhteistä viihtyvyyttä. Sylin kasvatustapa on joustavaa, empaattista ja ohjaavaa, mutta asettaa tietyt rajat. Aikuinen kannustaa lasta kohti sellaisia tavoitteita, jotka lapsen on mahdollista saavuttaa. Aikuinen on kuulolla lapsen ja nuoren kokemukselle. Tällainen auktoriteetti perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, joka toteutuu, kun aikuinen on luonut lapseen arvostavan yhteyden. Läsnäoleva aikuinen on kiinnostunut kysymään ja kuulemaan ”Mitä kuuluu, miten sulla meni tänään?” tai ” Kuulostaapa hienolta, kerro lisää!”.

Asiat tapahtuvat pieninä palasina. Näemme pienen ja hitaan muutoksen ja luotamme siihen, että sillä pienelläkin on suuri merkitys. Kaiken perusta on hyvän yhteistyön syntyminen. Lapsi ja nuori tarvitsevat aikuista, jonka tehtävä on muodostaa arkeen turvalliset raamit ja rutiinit sekä empaattiset rajat.

Kun elämä kolhii, tarvitaan juttelua, syliä ja sen opettamista miten voi pitää itsestään huolta. Mitä voin tehdä, mitä voin ajatella, miten voin levätä ja kerätä hetken aikaa voimia ja sitten yrittää uudestaan. Juttelukaverina voi olla ohjaaja tai toinen Sylin lapsi tai nuori. Milloinkaan ei ole myöhäistä myönteisen elämänpolun luomiselle. Myös aikuisena voi alkaa ymmärtää ja hyväksyä itseään. Sylissä on lupa surra surut ja tilaa ilolle.

Lasten kokoukset ja säännöllinen yhteistoiminta; sylikeskiviikot rakentavat yhteisöllisyyttä ja vahvistavat me-henkeä. Syliläisillä on mahdollisuus kertoa mielipiteitään sekä toiveitaan. Kokouksissa käydään keskustelua yhteisistä sopimuksista tai vaikkapa arvioidaan mennyttä yhteistä aikaa. Sylikeskiviikkoisin retkeillään, liikutaan, harrastetaan kulttuuria, tutustutaan uusiin juttuihin jne. ohjaajat ja lapset yhdessä.

 

Panel 2


Tukikoti Sylissä eletään hyvää arkea. Säännöllinen, ennustettava päivä- ja viikkorytmi ja selkeät toiminnot tuovat elämään turvallisuutta ja ovat hyvä tuki kasvulle. Lämmin perushoito on erityisen tärkeää silloin, kun Sylissä oleva lapsi on pieni, mutta isompikin nuori arvostaa mukavia rutiineja ja kannustavia rutistuksia.

 

 

 

 

Panel 3


Turussa Mälikkälän kaupunginosassa, rauhallisella omakotialueella sijaitseva Syli tarjoaa sijoituspaikan seitsemälle kouluikäiselle lapselle. Kallioinen ja havumetsäinen luonto rajaa asuinalueen. Asuinalue on varsin rauhallinen. Talossa on rauhallinen ja viihtyisä sisäpiha oleskelua ja yhdessä olemista varten. Luonto monipuolisine kuntoiluratoineen ja pelikenttineen on lähellä. Länsi-keskus kattavine palveluineen on kävely-matkan päässä. Sinne on matkaa 1,5 kilometriä ja Turun keskustaan on matkaa neljä kilometriä. Eristäjänmutkalla on erinomaiset joukkoliikenneyhteydet.
Tutustu Syli Turkuun >>


Tukikoti Syli Kaarina on yksityinen lastensuojelulaitos, joka tarjoaa sijoituspaikan seitsemälle lapselle. Talo sijaitsee rauhallisella asuinalueella, maalaismaisemassa omenapuiden
keskellä, lähellä merenrantaa.
Tutustu Syli Kaarinaan >>


Syli Piikkiön kalliopohjaisella rinnetontilla Piikkiön keskustassa Hadvalan alueella kohoaa kahteen tasoon rakennettu Sylitalo, jonka selkeälinjainen arkkitehtuuri toimii mainiosti sijoitettujen esikoulu- ja kouluikäisten lasten Syli-kotina.
Tutustu Syli Piikkiöön>>

Panel 4 Placeholder